Millaisia eläimiä elää Etelämantereella ja millaisissa olosuhteissa ne elävät?

Millaisissa olosuhteissa Etelämantereen eläimet elävät?

animals-live-south-pole_2966bcf322e3a38dEtelämantereelle on luontaista karuus ja tietynlainen armottomuus – luonto koostuu lähinnä lumesta, jääkentistä, paljaista vuorenhuipuista sekä jäävirroista. Jonkun verran alueella on toki kasvillisuuttakin, mutta kasvillisuus on niukkaa ja käsittää lähinnä vain sammalikkoja, leväkasveja sekä jäkälikköä. Alue on pääosin korkean ikijään peittämää. Pakkanen voi nousta Etelämantereella jopa lähes 100 asteeseen, minkä lisäksi ilmasto on tuulinen sekä kuiva – Etelämantereen ilmastoa kutsutaankin maailman ankarimmaksi.

Ihmiselle alue on haastava tutkimuskohde ensinnäkin kylmyytensä ja karuutensa vuoksi, mutta myös siksi, että alueella lentää usein lunta tuulisella säällä, mikä tekee suunnistamisesta äärimmäisen vaikeaa – paikantaju saattaa hävitä täysin ja eksyminen on todellinen vaara jo erittäinkin lyhyellä välimatkalla.

Pingviinit ja hylkeet ovat kenties tunnetuimpia Etelämantereen eläimiä

Kun puhutaan Etelämantereesta ja sen eläimistöstä, tulee monelle ensimmäisenä mieleen pingviinit, joita toisinaan kutsutaan jopa Etelämantereen symboleiksi. Pingviini on sopeutunut sekä maa- että vesielämään ja Antarktiksen karuissa olosuhteissa sen selviytymistä edesauttaa suurissa yhdyskunnissa pesiminen. Nämä pingviinien yhdyskunnat saattavat olla erittäin suuria, jopa kymmenientuhansien yksilöiden suuruisia. Tämän lisäksi pingviinit elävät maan läheisyydessä, mikä antaa niille suojaa tuulta vastaan ja auttaa näin selviytymään alueen ankarissa olosuhteissa. Samaa selviytymiskeinoa käyttävät myös hylkeet. Tuulelta pingviinit ovat oppineet suojautumaan niin hyvin, että toisinaan ne nukkavat kaikessa rauhassa tuulen tuivertaessa ympärillä ja kerätessä lunta niiden päälle.

Tämä mustavalkoinen lintu saattaa vaikuttaa kömpelöltä – ainakin ellei ole nähnyt pingviiniä liukumassa vatsallaan jään tai lumen päällä, jolloin linnun liikkumisnopeus paranee huomattavasti verrattuna niiden kömpelöön taaperrukseen. Pingviinit ovat myös näppäriä uimareita sekä sukeltajia, mutt lentää ne eivät osaa. Kolmekerroksinen tiivis höyhenpeite suojelee lintua kylmältä, minkä lisäksi höyhenten sisältämä rasva auttaa höyhenpeitettä hylkimään vettä sekä suojelemaan linnun ihoa kastumiselta.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa Etelämantereen eläinten elinympäristöjä

Ilmaston lämmetessä myös Etelämantereen jäätiköt ovat alkaneet sulaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia alueen eläimistölle ja ekosysteemeille. Kun merivesi alueella lämpenee, alkavat jäätiköt sulaa, mikä saattaa aiheuttaa esimerkiksi meriveden pinnan kohoamista. Tämä vaikutus ei olisi nähtävillä ainoastaan Etelämantereella, vaan vaikutukset olisivat maailmanlaajuisia.