Millaisia eläimiä elää arktiksella?

Arktiksella elää monia karuihin oloihin sopeutuneita nisäkkäitä

Arctic_polar_bears_familyArktiksella ei elä lainkaan maalla eläviä vaihtolämpöisiä, mikä tarkoittaa sitä, ettei siellä ole lainkaan esimerkiksi matelijoita tai sammakkoeläimiä. Monet nisäkkäät ovat sen sijaan sopeutuneet Arktiksen karuihin olosuhteisiin.

Myskihärkä on elänyt Alaskassa jo jääkaudella

Myskihärkiä elää sekä Alaskassa, Grönlannissa että Kanadan tundrilla. Alaskassa lajia on tavattu jo jääkaudella, eli sillä on alueella huiman pitkä historia. Härät ovat suurikokoisia ja voivat painaa jopa 400 kiloa säkäkorkeuden ollessa jopa 165 senttimetriä eli aikalailla keskipituisen naisen pituuden verran. Näitä suurikokoisia eläimiä suojelee kylmältä ja tuulelta turkin alla oleva pohjavilla, joka on erityisen tiheää, sekä pitkä peitinkarvat.

Napajänis on monilla alueilla lumivalkoinen vuoden ympäri

Aivan pohjoisimmilla elinalueillaan napajänis ei luovu lumivalkoisesta turkistaan lainkaan, mutta Kanadassa hieman eteläisemmillä asuinalueilla, sen turkki muuttuu kesäisin joko rusehtavaksi tai harmahtavaksi. Napajänis saattaa painaa jopa neljästä kuuteen kiloon. Jänikset vaeltavat koko vuoden tundralla eläen jopa sadan jäniksen ryhmissä. Napajänis syö ravinnokseen erilaisia kasveja eikä välitä siitä, että ne ovat arktisella alueella aivan jäässä.

Jotkin lintulajit ovat sopeutuneet jopa arktiksen talveen

Vain harvat lintulajit selviytyvät arktisella alueella myös talvella, mutta kyllä tällaisiakin karaistuneita lajeja toki löytyy – esimerkiksi kiiruna, riekko, tunturihaukka ja tunturipöllö viettävän osan talvesta arktiksella. Keväisin yhä useammat lintulajit saapuvat pesimään arktisen alueen vesialueille sekä rannikolle. Kesällä alueelle saapuu runsas määrä muuttolintuja – lapintiira saapuu pesimään Arktikselle toiselta puolelta maapalloa.

Miksi sitten niin monet lintulajit valitsevat juuri Tundran pesimäalueekseen? Ensinnäkin kesäisin Tundran monet pienet lammet ja järvet tarjoavat linnuille runsaasti ravintoa. Tämän lisäksi alueella on kesäisin pitkä valoisa aika, jolloin myös hyönteissyöjillä on riittävästi aikaa hankkia poikasilleen ravintoa. Myös petoeläinten määrä on Tundralla huomattavasti pienempi kuin etelämmässä.

Arktiksella elää myös selkärangattomia eläimiä

Arktiksella elää paljon hyppyhäntäisiä, mutta myös esimerkiksi sääsket, hyttyset, hämähäkit, punkit, etanat, kovakuoriaiset, täit, luteet ja perhoset ovat alueen tyypillisiä selkärangattomia eläimiä. Monet havumetsien eläimet elävät kesänsä tundralla, koska siellä on tuolloin paljon hyönteisiä sekä tuoreita kasvien versoja.